Miten suomalaiset voivat valmistella älypuhelimensa Thaimaan reissua varten?

Vuodesta toiseen Thaimaa on yksi suomalaisten suosikkikohteista. Thaimaa onkin matkakohteena paikka, jolla on paljon tarjottavaa. Sen lisäksi, että Thaimaan hintataso on suomalaisille erittäin huokea, maa tarjoaa matkailijoille ystävällisiä ja hymyileviä paikallisia, herkullista ruokaa, rikkaan kulttuurin sekä trooppisen ilmaston, jossa Suomen talven kylmyys ja pimeys unohtuvat nopeasti.

Olipa matkakohde mikä tahansa, puhelin on passin jälkeen yksi tärkeimmistä asioista, jonka suomalainen pakkaa mukaansa. Älypuhelin on tänä päivänä loistava matkakumppani, sillä puhelimessa kulkevat kätevästi mukana niin matkaliput ja hotellivaraukset kuin viihdetarjonta, olipa se sitten kasino, äänikirjasto, Spotify tai Netflix. 

Älypuhelin valmiina Thaimaan reissuun

Pakkaaminen on monelle tärkeä riitti ennen lomalle lähtöä. Yksi tekee listaa, toinen heittää laukkuun sen, mitä mieleen tulee. Mutta riippumatta siitä, millainen pakkaaja on, suurin osa ei vahingossakaan unohtaisi pakata mukaan älypuhelintaan. 

Reissussa usein sattuu ja tapahtuu, joten millä tapaa näin elintärkeä laite pitäisi valmistella matkaa varten?

Älypuhelimen suojaaminen

Älypuhelimen rikkoutuminen tai kastuminen on kallis tapaturma, joten puhelin kannattaa suojata asianmukaisesti Thaimaan matkaa varten hankkimalla kunnollinen suojakuori ja panssarilasi. 

Thaimaan matka merkitsee usein myös vesi- tai ranta-aktiviteetteja, joten laadukkaaseen ja vedenkestävään suojakoteloon panostaminen ei ole sekään huono ajatus!

märkä iphone

Tärkeiden tiedostojen varmuuskopiointi

Valitettavasti rosvot eivät lepää lomallakaan, joten ennen reissuun lähtöä kaikki tärkeät tiedostot, kuvat ja videot kannattaa tallentaa esimerkiksi pilveen. Varmuuskopiointi kannattaa jättää päälle myös loman ajaksi, jolloin kaikki ihanat lomakuvat ja muistot tallentuvat automaattisesti pilvipalveluun.

Tallennustilan vapauttaminen

Puhelimen tallennustilaa kannattaa siistiä jo hyvissä ajoin ennen Thaimaan matkaa. Monilla on tapana napata reissussa satoja kuvia ja videoita, joten puhelimen muisti saattaa täyttyä yllättävän nopeasti. Kun muistia siivoa jo ennen reissua, lomalla säästyy aikaa siinä, ettei kuvagalleriaa tarvitse alkaa selaamaan ja siistimään kesken matkan.

Paikallisen SIM-kortin hankinta

Paikallisen SIM-kortin hankinta ei ole pakollinen, mutta erittäin hyödyllinen tapa saada paikallisverkko käyttöön edulliseen hintaan, sillä suomalaisen liittymän käyttö on kallista erityisesti EU-alueen ulkopuolella. 

Paikallisen SIM-kortin voi ostaa kätevästi esimerkiksi lentokentältä tai isoista ostoskeskuksista. Jos puhelimessa on eSIMin käytön mahdollistava ominaisuus, paikallisen liittymän voi tilata jo etukäteen eSIM-kortteja myyvistä palveluista. Hinnat riippuvat paljon palvelusta ja liittymästä, mutta tulevat huomattavasti edullisemmaksi kuin kotimaisen liittymän käyttö.

Karttojen lataaminen offline-tilaan

Karttapalvelut ovat yksiä eniten dataa syövistä sovelluksista, sillä GPS-palvelut pyörivät jatkuvasti taustalla, vaikka sovellus ei olisikaan aktiivisessa käytössä. Jos käytössä ei ole rajattomalla datalla varustettua liittymää, erityisesti karttapalvelut kannattaa ladata ennen matkaa offline-tilaan.

Puhelimen tietoturva kuntoon

Reissussa julkisten WiFI-yhteyksien käyttö yleistyy erityisesti, jos käytössä ei ole paikallista nettiliittymää. Näiden WiFi-yhteyksien käyttöön liittyy kuitenkin vakava riski, sillä julkiset verkot ovat erityisen haavoittuvaisia tietovuodoille. 

Mikäli tarve julkisen WiFi-verkon käytölle tulee, puhelin kannattaa suojata VPN-yhteydellä. Lisäksi julkisen yhteyden ollessa päällä sensitiivisen tiedon, kuten verkkopankin tai omia henkilötietoja sisältävien tiedostojen, käyttöä tulisi välttää.

Tärkeät puhelinnumerot muistiin

Älylaitteiden ja Internetin myötä tarve perinteisten puhelinnumeroiden muistamiselle ja tallentamiselle on kadonnut. Ulkomailla tärkeät puhelinnumerot, kuten paikallinen hätänumero ja suurlähetystön yhteystiedot kannattaa tallentaa puhelimeen jo valmiiksi.

Onneksi suurin osa lomamatkoista ulkomaille sujuu hyvin, mutta yllättävän tilanteen, kuten ryöstön, sairastumisen tai onnettomuuden kohdalla on hyvä saada nopeasti yhteys ennen kaikkea paikallisiin pelastuspalveluihin ja Suomen suurlähetystöön!

Valmistelu auttaa eliminoimaan turhat riskit

Matkustamisesta on tullut entistä helpompaa älylaitteiden avulla, sillä pienestä koostaan huolimatta puhelimet kantavat sisällään kaiken tarvittavan aina lentolipuista karttapalveluihin ja kopioihin tärkeistä matkustusasiakirjoista. 

Juuri tästä syystä älypuhelin on tärkeä matkakumppani, joka kannattaa valmistella asianmukaisesti matkaa varten, matkakohteesta riippumatta. Riittävällä valmistelulla sekä eliminoidaan turhat riskit että varmistetaan, että luuri toimii reissun päällä parhaalla mahdollisella tavalla.