Onko Thaimaassa käärmeitä?

Thaimaa käärmeet ovat aito vaara, sillä maan alueelta löytyy noin 180 erilaista käärmelajia, joista 56 on hengenvaarallista. Käärmeitä löytyy maan kaikista osista, myös maan urbaaneilta alueilta, kuten Bangkokista.

Saako Thaimaassa ajaa suomalaisella ajokortilla?

Kansainvälinen ajokortti on Thaimaassa pakollinen ja esimerkiksi mopoa vuokratessa on tärkeä muistaa, että myös suomalainen mopokortti on kansallinen eli se ei oikeuta ajamaan Thaimaassa. Suomessa kansainvälisiä ajokortteja myöntää Autoliitto, josta kortin saa noin viikossa.

Mihin tsunami iski Thaimaassa?

Tuhot ravistelivat suomalaismatkailijoille tuttuja lomakohteita, joissa monet paikalliset menettivät koko omaisuutensa. Thaimaassa pahiten tsunamissa kärsinyt lomakohde oli Phuketin pohjoispuolella mantereella sijaitseva Khao Lak.

Saako Thaimaassa polttaa kannabista?

Thaimaassa on perinteisesti käytetty kannabista lääkkeenä esimerkiksi kivunlievitykseen. Virallisesti maa laillisti kannabiksen lääkekäytön vuonna 2018. Nyt Thaimaa on Kaakkois-Aasian ensimmäinen maa, joka kumosi kannabiksen kieltolain ja haluaa tehdä siitä tuottoisaa liiketoimintaa.

Onko Thaimaassa krokotiilejä?

Siaminkrokotiilia on tavattu ainakin viime aikoihin asti Bruneissa, Kambodžassa, Indonesian Borneossa ja Jaavassa, Laosissa, Myanmarissa, Thaimaassa, Vietnamissa ja Malesian Sarawakissa ja Sabahissa. Laji käynyt kaikkialla yhä harvinaisemmaksi ja levinneisyys on nykyään noin prosentti entisestä.

Mihin Thaimaassa lasten kanssa?

Rauhallisempia kohteita löytyy joka puolelta Thaimaata: esimerkiksi Karon Beach ja Bang Tao Beach Phuketissa ovat lapsiperheiden suosiossa. Muita hyviä vaihtoehtoja ovat Khao Lak, Hua Hin ja Krabi sekä Koh Lantan, Koh Samuin ja Koh Sametin paratiisisaaret.

Miksi Thaimaa?

Loma Thaimaassa koostuu kauniista hiekkarannoista, suurista hotelleista ja lomaresorteista, ihanista allasalueista, hyvästä thai-ruoasta ja lämmöstä. Näiden lisäksi maa on tunnettu ystävällisistä ihmisistään ja edullisesta hintatasostaan.

Mikä vuosiluku Thaimaassa?

Thaimaassa on käytössä buddhalainen kalenteri, jossa eletään tällä hetkellä 2560-lukua. Kun Suomi ja muut gregoriaanista kalenteria käyttävät maat tammikuun ensimmäisenä päivänä siirtyivät vuoteen 2019, vaihtui Thaimaassa jo vuosi 2562.

Mikä Thaimaa oli ennen?

Sitä ennen Thaimaa oli Siam – nimi joka vilisee edelleen ostoskeskusten, hotellien, nähtävyyksien ja ravintoloiden nimissä. Lisäksi nimi Siam otettiin jälleen käyttöön vuosina 1946–1948, jonka jälkeen se vaihdettiin taas Thaimaaksi. Miksi Thaimaassa vilahtaa usein nimi Siam? Kyseessä on maan entinen nimi.

Mitä ei saa tehdä Thaimaassa?

Samoin seteleiden rypistäminen tai niiden pudottaminen maahan on epäkunnioittavaa. Thaimaassa on lisäksi kiellettyä arvostella kuningasperhettä, joten vältä sitä erityisesti keskustellessasi paikallisten kanssa. Vakavasta loukkauksesta voi Thaimaassa saada syytteen majesteettirikoksesta.

Mitä tarkoittaa moi Thaimaaksi?

Thaimaa: Älä moikkaa ja pidä peukku piilossa

Vasta ulkopuolella tajusin, mitä olin juuri tehnyt (moi tarkoittaa thaimaan kielellä naisen häpykarvoitusta, ja peukun näyttäminen voidaan myös tulkita rivoiluksi).

Onko Thaimaa auki?

Thaimaassa vallitsee maanlaajuinen poikkeustila. Thailand Pass -maahantulolupa- ja vakuutusvaatimuksesta on luovuttu 1.7. lähtien. Rokotettujen tulee esittää koronarokotustodistukset.

Onko Thaimaassa malariaa?

Thaimaa on melko turvallinen maa, ja riski sairastua matkalla vakavasti on pieni. Terveyttä ei kuitenkaan kannata jättää sattuman varaan. Matkalla tarvittavat rokotukset on otettava hyvissä ajoin ennen lähtöä, jotta suoja ehtii muodostua.