Tuoreimmat tutkimukset osoittavat, että suomalaiset kuluttavat pelejä enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Pelaaminen ei ole enää vain nuorten harrastus, vaan se on koko kansan yhteinen ajanviete. Vuoden 2024 Pelaajabarometrin mukaan jopa 82 prosenttia suomalaisista pelaa digitaalisia pelejä ainakin joskus. Aktiivisia pelaajia on väestöstä noin kaksi kolmasosaa, mikä kertoo pelikulttuurin vakiintuneesta asemasta yhteiskunnassa. Keskimäärin suomalainen viettää pelien parissa yli kuusi tuntia viikossa. Sinällään tässä ei ole mitään erikoista. Digipelaaminen tuli Suomeen kotitietokoneiden ja konsoleiden vyöryessä maihin 80-luvulla. Siitä lähtien on pelaamisen määrät olleet kasvussa ja samalla ihmisten kasvaessa, on pelaaminen myös levinnyt kaikkiin ikäryhmiin ja sukupuoliin. Samaisin kehityksen mukana myös vedonlyönti sai aivan uuden vaihteen Suomessa, kun vedonlyöntisivustot tulivat saataville internettiin.
Mobiilipelaaminen on kasvanut selvästi suosituimmaksi pelimuodoksi sen helppouden ja saavutettavuuden ansiosta. Puhelin on aina mukana, joten lyhyet pelihetket bussissa tai odotustiloissa ovat arkipäivää. Tästä huolimatta seurapelaaminen ja perinteiset korttipelit ovat kasvattaneet suosiotaan huomattavasti viime vuosina. Ihmiset kaipaavat sosiaalista kanssakäymistä, jota lautapelit ja yhteiset peli-illat tarjoavat luontevasti. Mutta miten suomalaiset suhtautuvat erilaiseen kansantarustoon ja satuihin aikuisten peleissä?
Thaimaan tarusto ja pelit
Thaimaan tarusto on rikas ja monikerroksinen kokonaisuus, jossa yhdistyvät buddhalaisuus, hindulaisuus sekä vanhat kansanuskomukset. Thaimaan kulttuurissa myytit ja tarinat eivät ole vain viihdettä, vaan ne näkyvät arjessa, arkkitehtuurissa ja jopa ihmisten käyttäytymisessä. Tarusto elää vahvasti myös nykypäivänä, ja sen vaikutus näkyy niin temppeleissä kuin populaarikulttuurissa.
Pelaaminen on Thaimaassa perinteisesti ollut laitonta valtion lottoa ja hevosurheilua lukuun ottamatta, mutta se ei ole estänyt syvälle juurtunutta pelikulttuuria. Thaimaalaiset ovat tunnetusti taikauskoista kansaa, ja tämä heijastuu suoraan siihen, miten peleihin suhtaudutaan. Onnea ei nähdä pelkkänä sattumana, vaan se on henkimaailman suosionosoitus, jota voi yrittää houkutella puolelleen erilaisin menoin.
Modernit kolikkopelit hyödyntävät thaimaalaisia taruston elementtejä luodakseen pelaajille tutun ja luottamusta herättävän ympäristön. Kun peliruudulla näkyy Naga-käärme tai kuninkaallinen valkoinen norsu, se viestii pelaajalle suojeluksesta ja mahdollisesta rikkaudesta.
– Kultainen norsu: Voiman, viisauden ja ennen kaikkea suuren onnen symboli, joka usein laukaisee pelien bonustoiminnot.
– Naga-käärme: Vesistöjen vartija, jonka uskotaan suojelevan aarteita ja tuovan vaurautta niille, jotka sitä kunnioittavat.
– Lootuksenkukka: Puhtauden ja uuden alun merkki, joka kolikkopeleissä symboloi usein uusia voittomahdollisuuksia tai ilmaispyöräytyksiä.
– Luku yhdeksän (9): Thaimaassa onnenluku, joka ääntyy samoin kuin edistymistä tarkoittava sana; se on halutuin luku kaikissa peleissä.
– Phra Khrut Pha (Garuda): Myyttinen lintuolento, joka edustaa kuninkaallista valtaa ja suojelee pelaajaa epäonnisilta käänteiltä.
Mytologia herää eloon digitaalisessa muodossa
Suomalainen kansanperinne ja muinaiset uskomukset ovat löytäneet tiensä videopelien syövereihin erittäin vahvasti. Kalevalan runous ja Pohjolan tummanpuhuva mystiikka tarjoavat pelinkehittäjille loputtoman aarreaitan ideoita ja tarinoita. Pelit eivät ole vain viihdettä, vaan ne toimivat nykyaikaisena tapana siirtää kansanperinnettä eteenpäin uusille sukupolville.
Kasinopeleissä mytologia on erittäin vahvaa. Euroopan vanhat ja vahvat kulttuurit omaavat monipuolisen mytologian antiikin ajalta, ja sitä tukee myös Pohjoisen Afrikan faaraot ja muut kuningaskunnat, joista saadaan aikaiseksi tarinoita pelien sisällöksi. Antiikin hahmot ovat suomalaisille tuttuja niin tarinoista, mutta myös uuden ajan elokuvista ja tv-sarjoista, jotka ammentavat antiikin tarinoista yhä uusia elokuvia ja seikkailutarinoita. Ei siis ihme, että myös pelien maailma, ja esimerkiksi kolikkopelit, löytävät koko ajan uutta tarinankerrontaa näistä lähteistä.
Lönnrotin keräämät runot taipuvat yllättävän hyvin nykyaikaiseen pelisuunnitteluun ja monimutkaisiin juonirakenteisiin. Sankarit kuten Kullervo tai Väinämöinen toimivat loistavina esikuvina moderneille pelihahmoille, joilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Heidän tarinansa ovat ajattomia, ja ne käsittelevät teemoja, jotka puhuttelevat meitä edelleen tänäkin päivänä. Kullervosta kertova elokuva, joka on juuri julkaista, nostaa omalla tavallaan jälleen suomalainen mytologian uuteen nousuun.
Mytologia on noussut yhdeksi keskeiseksi teemaksi nimenomaan kasinon peleissä, joka tuo peleihin syvyyttä, visuaalista näyttävyyttä ja tunnistettavia elementtejä. Pelaajat eivät enää pyöritä vain rullia, vaan he astuvat osaksi tarinaa, jossa jumalat, sankarit ja myyttiset olennot ohjaavat pelikokemusta.
Kreikkalainen mytologia suosikkina
Kreikkalainen mytologia on yksi yleisimmistä teemoista kolikkopeleissä, ja sen suosio näkyy lukuisissa peleissä, joissa esiintyvät Zeus, Athena ja Hades. Nämä hahmot tuovat peleihin voimaa ja draamaa, ja ne toimivat usein myös pelimekaniikan keskiössä. Zeus voi esimerkiksi laukaista erikoistoimintoja, kun taas Hades voi symboloida riskin ja palkinnon tasapainoa.
Kreikkalaiset tarinat ovat erityisen sopivia kolikkopeleihin, koska ne sisältävät selkeitä konflikteja ja voimakkaita hahmoja. Pelit hyödyntävät usein salamoita, temppeleitä ja jumalallisia symboleja visuaalisessa ilmeessä, mikä luo tunnistettavan ja houkuttelevan kokonaisuuden. Pelaaja pääsee kokemaan myyttisen maailman, jossa jokainen pyöräytys voi johtaa jumalalliseen voittoon.
Skandinaavinen ja suomalainen mytologia esiin
Skandinaavinen mytologia on noussut vahvasti kolikkopelien teemaksi viime vuosina, ja se näkyy erityisesti viikinkiaiheisissa peleissä. Odin, Thor ja Loki ovat hahmoja, jotka tuovat peleihin toimintaa ja jännitystä. Näissä peleissä korostuvat usein taistelut, kohtalo ja voiman symboliikka.
Suomalainen mytologia on vielä harvinaisempi, mutta sen käyttö on kasvussa. Kalevalan hahmot ja tarinat tarjoavat ainutlaatuisen vaihtoehdon perinteisille mytologioille, ja ne voivat erottaa pelin kilpailijoista. Väinämöinen, Sampo ja Pohjola ovat elementtejä, jotka voivat luoda täysin omanlaisen tunnelman kolikkopeliin, ja samalla tuoda suomalaista kulttuuria esille kansainväliselle yleisölle.
Klassiset sadut pelien inspiraationa
Perinteiset sadut, kuten Grimmin veljesten kertomukset ja H.C. Andersenin tarinat, ovat olleet keskeisessä roolissa kolikkopelien teemavalinnoissa. Lumikki, Tuhkimo ja Punahilkka ovat hahmoja, jotka esiintyvät useissa peleissä eri muodoissa. Nämä hahmot tuovat peleihin tunnistettavan visuaalisen ilmeen ja selkeän tarinallisen rakenteen.
Sadut sisältävät usein selkeitä vastakkainasetteluja, kuten hyvän ja pahan kamppailua, mikä sopii hyvin kolikkopelien dramaturgiaan. Pelit voivat hyödyntää esimerkiksi pahaa kuningatarta bonuspelin antagonistina tai prinssiä voittojen symbolina. Tämä luo jännitettä ja lisää pelin viihdearvoa.
Liisa Ihmemaassa ja fantasiamaailmat
Liisa Ihmemaassa on yksi suosituimmista satuteemoista kolikkopeleissä, ja sen surrealistinen maailma tarjoaa runsaasti visuaalisia mahdollisuuksia. Hullunkuriset hahmot, kuten Hatuntekijä ja Irvikissa, tekevät peleistä värikkäitä ja erottuvia. Näissä peleissä korostuu usein yllätyksellisyys, joka sopii hyvin kolikkopelien luonteeseen. Liisan seikkailuita on ollut vuosikymmenien aikana paljon myös elokuvateollisuudessa ja alun perin lasten tarinasta on tehty useita sovituksia suoraan aikuisten makuun – joten ei ihme, että teema on suosittu myös rahapelien tarinoissa.
Satujen hahmot pelimekaniikassa
Satujen hahmot eivät ole pelkästään visuaalisia elementtejä, vaan ne ovat usein keskeinen osa pelimekaniikkaa. Hahmot voivat toimia erikoissymboleina, jotka aktivoivat bonuskierroksia tai kasvattavat voittoja. Esimerkiksi taikuri voi laukaista ilmaiskierroksia, kun taas lohikäärme voi moninkertaistaa voitot.
Satujen hahmot ovat tuttuja lapsuudesta, mikä helpottaa kohderyhmän pelaajan pelin aloittamista. Itse peli ei välttämättä ole millään saralla erikoinen tai alansa paras, mutta se osuu teemaltaan juuri oikeaan kohtaan omassa kohderyhmässään. Kolikkopelejä on kuitenkin tarjolla tuhansia, ja jokaiselle pelaajalle löytyy omat suosikkigenret.
Miksi sadut ja tarusto toimivat kasinopeleissä aikuisille
Sadut toimivat kolikkopeleissä, koska ne ovat ajattomia ja helposti lähestyttäviä. Pelaajat tunnistavat hahmot ja tarinat, mikä madaltaa kynnystä kokeilla peliä. Samalla sadut tarjoavat selkeän rakenteen, jonka päälle pelinkehittäjät voivat rakentaa monimutkaisempia pelimekaniikkoja.
Satujen symboliikka on myös vahva, ja se sopii hyvin kolikkopelien visuaaliseen kieleen. Taikapeilit, kruunut ja loitsut ovat elementtejä, jotka voidaan helposti muuttaa pelin symboleiksi. Symbolit, äänet ja pelin sisäiset bonuskamppailut lisäävät pelien kiinnostavuutta ja houkuttavuutta myös suomalaisille pelaajille.

Olen Aleksi Wallin. Olen erityisen kiinnostunut aasialaisesta kulttuurista ja sen tarjoamista perinteisistä hierontatavoista. Suosikkini on perinteinen thaimaalainen hieronta. Kotikaupunkini on Riihimäki