Thaimaan hintataso

Thaimaa on suomalaisten suosima turistikohde Kaakkois-Aasiassa, ja luonnollisestikin myös Thaimaan hintataso kiinnostaa. Etäisyys Suomeen on valtava, ja niinpä myös lentomatkat kestävät yleensä noin 16–30 tuntia riippuen siitä, kuuluuko lentoon välilasku. Kun suomalainen sitten päättää astua koneeseen ja taittaa sillä näinkin pitkän matkan, ei kyseessä yleensä ole mikään viikonloppuloma. Thaimaassa tahdotaan usein viettää ainakin pari viikkoa kerrallaan ellei kauemminkin. Silloin kun matkat vierähtävät näin pitkiksi, on tietysti syytä myös tutustua maan hintatasoon.

Suomalaisten onneksi kaukainen Thaimaa on hintatasoltaan verrattain edullinen paikka viettää aikaa. Hinnat ovat suurelta osin vain murto-osan siitä, mitä Suomessa, joten mitä pidemmäksi aikaa Thaimaahan lennetään, sitä halvemmaksi matka usein lopulta tulee. Tämä on pitkän lentomatkan lisäksi toinen tärkeä syy siihen, miksi suomalaiset monesti menevät Thaimaahan useiksi viikoiksi kerrallaan. Sen rahan, joka palaa lentämiseen, pystyy säästämään takaisin tarpeeksi pitkällä vierailulla.

Tässä artikkelissa käymme läpi kuvien ja taulukoiden avulla, millainen Thaimaan hinnasto on ja mihin asioihin mahdollisesti kannattaa varata rahaa.

Thaimaa hinnasto tuotteittain

Siinä missä Suomessa ja muuallakin Euroopassa maksetaan laajalti euroilla, on Thaimaassa rahayksikkönä Thaimaan Baht. Viime vuosina valuuttakurssi euron ja bahtin välillä on pysynyt jokseenkin tasaisena. Yhdellä eurolla on historiallisesti saanut noin 35–38 bahtia.

Seuraavaksi käsittelemme Thaimaan hintoja tuotteittain mahdollisimman helpon vertailun mahdollistamiseksi. Ennalta voimme sanoa, että ei ole ihmekään, että Thaimaassa käy niin paljon turisteja.

Ruoka

Yksi tärkeimmistä verrattavista hinnoista on tietenkin ruuan hinta. Matkustipa suomalainen turisti sitten minne tahansa, täytyy niin sanottu kuvainnollinen henkivakuutus uudistaa joka päivä syömällä ravitseva ateria jos toinenkin. Ilman ruokaa ei kroppa pysy liikenteessä, ja kenties erityisen tärkeää tämä on muistaa Thaimaan kuuman auringon alla.

tomaatit

Kun puhutaan ruuasta, voidaan tietenkin puhua yhtä lailla sekä ruokakauppojen antimista että ravintolaruokailusta. Aloitettakoon tässä tapauksessa ensin mainitusta, sillä se antaa hyvän pohjan myös ravintoloiden hinnoille.

Yllä olevasta kuvasta huomaat, että kilo herkullisen näköisiä tomaatteja maksaa Thaimaan kaupoissa tavallisesti noin 1,60 euroa. Suomessa vastaavasta satsista saattaa joutua maksamaan jotakin 3,50 ja pyöreän 4 euron väliltä. Thaimaa hinnat pääsevät siis karkeasti ottaen alle puoleen jo näinkin tavanomaisissa peruselintarvikkeissa.

kananmunat

Otettakoon seuraavaksi käsittelyyn kananmunat. Niitä irtoaa Thaimaassa mukaan kennollinen 57 bahtin eli kutakuinkin 1,52 euron hintaan. Suomessa verrokkihinta vaihtelee hieman 2 euron molemmin puolin kymmenen munan kohalla. Euromääräinen ero ei tämän tuotteen kohdalla ole toisaalta kovinkaan valtava, sillä Suomessa perinteisesti myydään esimerkiksi vapaan kanan munia. Thaimaassa eläinten oikeudet eivät ole lähellekään samalla tasolla ja esimerkiksi epäeettisiä kukkotappeluja saatetaan järjestää kaduilla silloin tällöin.

porsaan lapa

Siirryttäköön seuraavaksi sitten katsomaan vielä lihankin hintoja. Mitä suurempia Suomen lähtöhinnat ovat, sitä isompina hintaerot näyttäytyvät. Yllä olevasta kuvasta huomaat, että Thaimaan hinnat porsaan lavalla huitelevat 4,64 eurossa per kilo. Kotimaisessa S-Marketissa Kotkan lihatukun myymä porsaan lapa puolestaan irtoaa 10,90 euron kilohintaan. Tässä tilanteessa puhutaan siis jopa yli 50 %:n alennuksesta.

Päätämme tämän ruokavertailun listaamalla vielä ravintoloiden hintoja. Nämä hinnat ovat peräisin Phuketista, joka on yksi suomalaisten suosituimmista Thaimaan lomakohteista.

  • 0,5 litran olut = 1,77 euroa
  • 0,5 litran kokis = 0,53 euroa
  • McDonalds-ateria = 5,05 euroa
  • Ruoka edullisessa ravintolassa = 1,77 euroa

Lyhykäisyydessään voitaneen todeta, että Thaimaa hinnasto on ravintoloiden osalta Suomeen nähden hyvinkin halpa. Oluttuopista saa meillä pulittaa ravintolassa helposti 6 euroa, virvoitusjuomasta hyvinkin 4 euroa ja edullisesta ravintolaruuastakin lähemmäs 8 euroa. McDonaldsin aterian hinnat niin ikään nousevat meillä nykyään jo lähemmäs 8 euroa.

Thaimaalaisissa ravintoloissa elää suomalaisella budjetilla monilta osin herroiksi.

Viihde

Ulkomaisessa turistikohteessa matkustaminen on toki muutakin kuin vain pelkkää loikoilua ja ruokailua – vaikka niillä jo pitkälle pääseekin. Mitä sitten mahtaa maksaa Thaimaassa esimerkiksi museossa tai elokuvissa käyminen? Entä millaisessa roolissa ovat uudet nettikasinot ja muu rahapelaaminen?

Yläpuolella on kuvattuna Museum of Siam -niminen museo Bangkokissa. Kyseinen museo esittelee Thaimaan historiaa ja on näin ollen varmasti mielenkiintoinen paikka jokaiselle maan kulttuurista ja historiasta kiinnostuneelle turistilla. Rakennus itsessään on hyvin länsimaalaistyylinen, ja se on rakennettu 1800-luvulla.

Hinnan osalta Museum of Siam veloittaa aikuisilta kävijöiltään 200 bahtin sisäänpääsymaksun. Tämä merkitsee nykykurssilla noin reilua 5:ttä euroa, mutta toki jokaisen museon hinnat eroavat toisistaan.

Thaimaan hinnat elokuvien osalta vaihtelevat pitkälti sen mukaan, kuinka tyylikkäät puitteet elokuvateatterissa on. Toisin kuin Suomessa, Thaimaassa yleinen laatu- ja varustelutaso voi erota paikkojen välillä paljonkin.

Halvimmillaan elokuviin saattaa päästä Thaimaassa jo noin 100 bahtilla eli parilla hassulla eurolla. Toisinaan kuulee kuitenkin puhuttavan myös niin sanotuista elämyselokuvateattereista, jotka veloittavat asiakkailtaan jopa noin 80 euron verran kahden henkilön loosseista. Tuolloin yksittäisen lipun hinta nousee siis peräti 40 euron korville.

Hyvänä puolena Thaimaan elokuvateatterit esittävät leffansa tavallisesti alkuperäiskielellä. Englanninkielisiä elokuvia ei siis yleensä dubata, joskin suomenkielisiä tekstityksiä on tietenkin turha odottaa.

Uhkapelit คา สิ โน ออนไลน์ ใหม่ ovat Thaimaassa miltei kokonaan laittomia. Siinä missä Suomessa nettikasinot ovat osa monen arkea, ovat Thaimaassa laillisia ainoastaan valtion monopolisoimat raviurheilu ja lotto.

Suosituksemme on, että noudatat aina paikallista lainsäädäntöä ja pysyt poissa kiellettyjen asioiden ääreltä. Lain rikkominen Thaimaan kaltaisessa vieraassa maassa voi johtaa ikäviin seuraamuksiin kotimaista monilta osin ankaramman lakijärjestelmän myötä.

Julkinen liikenne

Thaimaa on Suomea huomattavasti suurempi valtio. Siinä missä Suomen pinta-ala on vain noin 338 000 neliökilometriä, on Thaimaan vastaava 513 000 neliökilometriä. Mikäli siis haluat saada reissustasi mahdollisimman paljon irti, saatat joutua turvautumaan julkiseen liikenteeseen. Turistikohteiden sisällä paikasta toiseen reissaavien onkin hyvä tietää, mitä julkinen liikenne kustantaa.

Thaimaassa, kuten kaikkialla muuallakin, voi matkustaa monen monella tavalla. Mietteet auton vuokraamisesta kannattanee kuitenkin haudata, sillä vaikka Thaimaan hinnat verrattain huokeita ovatkin, ovat liikennesäännöt melko erilaisia kuin mitä Suomessa. Erityisen iso ero on vasemmanpuoleinen liikenne, joka varmasti laittaa monella rattimiehellä nopeasti pään sekaisin.

Julkinen liikenne on Thaimaassa monimuotoinen asia. Liikkumaan pääsee tavallisten menopelien lisäksi muun muassa mopotakseilla, katetuilla lava-autobusseilla, kolmipyöräisillä tuktukeilla ja jokilaivoilla.

Julkinen liikenne on Thaimaassa todella halpaa. Bussiliput maksavat noin 0,20 euroa ja metrolippukin irtoaa yleensä vajaalla tai vähän reilulla 1 eurolla. Taksi sekin perii maksua useimmiten vain noin 1 euron parin kilometrin matkalta.

Asuminen

Turistikohteessa majoittuminen on perinteisesti kaikkein kallein osa mitä tahansa reissua. Valitettavasti tämä pätee myös Thaimaahan, joskin jälleen kerran hintahaitari on melkoisen leveä.

Mitä laveammin haluat elää, sitä suurempiin kustannuksiin joudut varautumaan. Toisaalta vieläkin enemmän on väliä sillä, missä haluat majoittua. Suurimmat turistirysät osaavat rahastaa asiakkaitaan, kun taas syrjäseuduilla Thaimaa hinnasto jää matalaksi.

Pikkukaupungeissa yksinkertaisesta huoneesta saattaa selviytyä alle 20 eurolla, jolla yöpyy kaksi matkustajaa samassa huoneessa. Suosituimmissa kohteissa puolestaan saattaa helposti joutua maksamaan 50 euroa huoneesta. Missään Lontoon hinnoissa eivät kalleimmatkaan kohteet kumminkaan ole, ja etenkin kaverin tai puolison kanssa matkustaessa säästää jo selvää rahaa.

Yhteenveto

Thaimaa on monessa mielessä edelleen suomalaisille turisteille edullinen matkakohde, johon on pahimpien suvantovuosien jälkeen jälleen helppo matkustaa. Halvimmalla tietenkin pääsee, mikäli on valmis kalliin lentolipun hinnalla majoittumaan massa useita viikkoja kerrallaan eikä vaadi liikaa majoitukseltaan. Syrjäisemmiltäkin seuduilta pääsee ytimeen halvan julkisen liikenteen ansioista, joten jo näillä asioilla kikkailemalla Thaimaan hinnat kutistuvat kummasti.

Jos Thaimaahan matkaaminen kiinnostaa, niin ei muuta kuin matkaa suunnittelemaan!