Thaimaa on yksi suosituimmista lomakohteista sekä suomalaisten että ulkomaalaisten matkailijoiden keskuudessa. Esimerkiksi pelkästään vuonna 2024 Thaimaassa vieraili jopa 35 miljoonaa matkailijaa, ja vuosien 2020 ja 2024 aikana Thaimaa on ollut tilastojen valossa maailman kymmenen suosituimman matkakohteen joukossa.
Thaimaan suosiota matkailijoiden silmissä ei käy kieltäminen. Maassa viehättävät vieraanvaraiset paikalliset, herkullinen ruoka, miellyttävä ja lämmin ilmasto, kauniit maisemat sekä tietysti suomalaiselle hyvin edullinen hintataso.
Vaikka Thaimaa on edullinen, reissussa kuluu aina rahaa lennot ja majoitus mukaan lukien, joten matka maailman toiselle puolelle edellyttää riittävää matkakassaa. Tähän artikkeliin on koottu hyviä vinkkejä matkakassan kerryttämiseen pidemmällekin Thaimaan matkalle.
Vinkkejä matkakassan kerryttämiseen
Matkakassan suuruus riippuu monista eri tekijöistä. Pidemmälle matkalle kannattaa aina varata enemmän rahaa, sillä vaikka Thaimaassa on edullista, majoituksen hinta alkaa nopeasti nakertaa matkabudjettia varsinkin, jos haussa on hieman laadukkaampi majoituspaikka.
Kun matkakassan kerryttämisen aloittaa ajoissa, säästäminen ei edellytä suuria kertasummia. Yleensä pienten summien säästäminen onnistuukin helpommin kuin suurten summien, joten matkakassan kokoaminen kannattaa aloittaa heti, kun matkapäivät on päätetty. Rahaa voi lisäksi laittaa tulevaa matkaa varten sukanvarteen jo ennen kuin tarkemmat matkustuspäivät ovat tiedossa.
Kaiken ylimääräisen säästäminen
Säästäminen ei aina tarkoita sitä, että palkasta tulisi laittaa tietty osuus sivuun, vaikka sekin kantaa jo pitkälle. Säästämisen ei välttämättä tarvitse näkyä päivittäisissä menoissa juuri ollenkaan, jos sivuun laittaa kaiken ylimääräisen.
Joskus palkasta säästäminen voi olla vaikeaa, jos muita kuluja on paljon. Tällöin matkakassan kerryttämisen voi aloittaa säästämällä kaiken ylimääräisen, oli se sitten pullojen palautuksesta saadut kolikot, NetBet vedonlyönnissä oikeaan osunut veikkaus tai kirpputorilla myydyistä vaatteista tienatut rahat.
Lisätienestien hankkiminen
Thaimaan matkaa varten voi säästää myös lisätienestejä hankkimalla. Yksi voi olla taitava kutomaan villasukkia, kun taas toinen voi saada lisätuloja satunnaisesta kumppanuusmainonnasta tai naapurin koiran hoitamisesta.
Turistikauden ulkopuolella matkustaminen
Matkabudjettiin on mahdollista vaikuttaa myös matkan aikana, sillä mitä vähemmän matkalla kuluu rahaa, sitä vähemmän myös matkakassaa tarvitsee kerryttää. Suurimmat säästöt syntyvät lennoista ja majoituksesta.
Suosituimpien matkustuskausien ulkopuolella matkustaminen vaikuttaa heti lentojen ja majoituksen hintaan. Thaimaassa suosituin kausi on marraskuun ja helmikuun välillä, joista tammikuu on kaikkein suosituin ja siksi myös hintavin lentojen ja majoitusten suhteen.
Pienten juoksevien kulujen karsiminen
Pienet juoksevat kulut ovat nimensä mukaisesti pieniä, joten monesta voi tuntua, että niiden karsiminen ei vaikuta matkabudjettiin. Mutta kuten sanontakin kuuluu, pienistä puroista kasvaa suuri joki, joten joka-aamuisen Starbucks-kahvin, viikonloppujen illanvieton tai useammasta suoratoistopalvelusta karsiminen voivat auttaa säästämään kuukaudessa useamman kympin, joka on Thaimaan hintatasoon nähden jo varsin merkittävä summa!
Säästötilin avaaminen
Säästötilin avaaminen voi olla hyvä ajatus silloin, jos tietää, että matkakassaa varten säästetyt rahat eivät pysy tallessa tavallisella käyttötilillä. Säästötili voikin motivoida säästämään Thaimaan matkaa varten aivan eri tavalla, sillä tililtä voi nähdä konkreettisesti, kuinka paljon rahaa on kertynyt säästöön.
Säästötilin valintaan kannattaa käyttää myös jonkin verran aikaa, sillä osa pankeista maksaa säästötileilleen parempaa korkoa kuin toiset. Monet säästötilit ovat myös rajoittaneet tililtä nostojen määrää, mikä voi olla hyvä ajatus esimerkiksi sellaiselle reissaajalle, joka tietää, että houkutus rahojen nostamiseen matkaan liittymättömien menojen kattamiseksi voi nousta suureksi.
Matka tuhansien hymyjen maahan voi alkaa
Thaimaata ei turhaan kutsuta tuhansien hymyjen maaksi. Upeat rannat, henkeäsalpaava luonto, herkullinen ruoka ja ystävälliset, lämpimällä hymyllä varustetut ihmiset ovat tehneet Thaimaasta maan, johon miljoonat turistit matkustavat yhä uudelleen ja uudelleen.
Vaikka Thaimaa on hintatasoltaan edullinen, matkaan maailman toiselle puolelle tarvitaan rahaa ja mitä aikaisemmin säästämisen aloittaa, sitä helpompi pienistä kolikoista on kerryttää suuria summia. Ja Thaimaa on varmasti jokaisen kolikon arvoinen!

Olen Aleksi Wallin. Olen erityisen kiinnostunut aasialaisesta kulttuurista ja sen tarjoamista perinteisistä hierontatavoista. Suosikkini on perinteinen thaimaalainen hieronta. Kotikaupunkini on Riihimäki